Näyttelykausi 2022 auki ja terveystestejä

19.04.2022

Näyttelykausi 2022 avautui mukavissa merkeissä helmikuun lopussa kun Rudi-neiti kävi Kes-Kisin Laukaan näyttelyssä valmistumassa Championiksi. Sen jälkeen Rudi onkin sitten päässyt käymään viimeisessä suunnitellussa terveystestissä eli sydänultrassa. 

Brittikissoilla esiintyy jonkin verran HCM:ksi kutsuttua sydänsairautta jossa osa sydämestä paksuuntuu. Oireena on usein sivuääni sydämessä, mutta joskus ensimmäisenä oireena voi olla vain sydänpysähdys ja äkkikuolema. Vikaa esiintyy mahdollisesti kaikissa kissapopulaatioissa niin koti kuin rotukissojen keskuudessa. Siitä on löydetty useita eri geneettisiä variaatioita ja esim. maine cooneille on pystytty kehittämään dna testi jolla taudin kantajuutta voidaan seurata ja sairautta vastaan taistella rodun sisällä.
Valitettavasti brittien kohdalla vaivan perinnöllisyys ja geneettinen tausta ei vielä ole selvillä ja joudumme tyytymään perinteiseen sydänultraukseen. Jalostukseen käytettävät britit Suomen Kissaliitto suosittelee sydänultraamaan ennen kuin kissaa käytetään siitokseen, ja ettei sydänvikaisia kissoja käytettäisi jalostukseen. 

16.-17.4.2022 Järjestettiin Tampereella Scandinavian Winner Show jossa kissalaa edustivat Kitku ja Patu. Matkaan tarttuivat odotetustikin sertit. Tässä Patu poseeraa oman näyttelyruusukkeensa kanssa hotellissa ennen kotiin lähtöä.
Nyt vain odotellaan että Rudi kiimaisin ja pääsisi treffeille Pekkunsa kanssa.  

© 2021 Kissala | Kaikki oikeudet pidätetään
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita